Hmm.. Tämä on jo saanut odottaa tarpeeksi.
Miten sitä tuntuukin, ettei tänne ehdi. Paljon on tekemistä, paljon asioita, mitkä täytyy hoitaa ja illalla kun olisi aikaa, kaatuu sänkyyn ja sammuu.
Nämä perhoset ja piirakka niiden alla valmistui jo viime lauantaina, mutta tänään vasta päätyy tänne.
Pohjana on tavallinen suklaapiirakkapohja, jonka halkaisin puoleksi saadakseni kahta erilaista päällistä.
Päälle tomusokeripäällinen ja toiselle puolelle ropsautin sydämellisiä nonparelleja ja toinen puoli sai kookoshiutale kuorrutuksen. Nams.. Tän jälkeen vain palasiksi.
Sillä aikaa kun tein piirakkaa, odottivat nämä perhoset pakkasessa piirakanpäälle pääsyä :) Perhoset on pursotettu fazerin sinisestä leivinpaperille pursotuskynällä.
Ja vihdoin valmiina tarjottaviksi. Kyllä maistuivat hyviltä!
Tässä vielä ohjeita:
Pohja:
3 kananmunaa
4 dl sokeria
2 rkl kaakaojauhetta
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2dl vettä
200g sulaa margariinia
1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää.
3. Lisää vesi ja margariini
4. Kaada leivinpaperilla päällystetylle pellille ja paista 200C noin 30 minuuttia.
Kun pohja on jäähtynyt levitä päällinen.
Päällys:
300g tomusokeria
6rkl kahvia
2rkl kaakaojauhetta
6 rkl sulaa margariinia
2 tl vaniljasokeria
1. Sekoita ainekset keskenään.
2. Levitä jäähtyneen pohjan päälle ja koristele esim nonparelleilla.
PS: Kun tämä blogitaipaleeni on vasta alkuaskelilla, toivon paljon kommentteja. Kiitän jo etukäteen!
Leipomis intoa!
kuvat laatua kamerapuhelin :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti